22. marraskuuta 2006

Vanhan lämmittämistä vai jotakin uutta?

On pysähtynyt tilanne uuden nukkekodin laittamisessa. Alussa pyrin siihen, että laittaisin nopeasti niitä asetelmia, jotka ovat olleet onnistuneita kuluneen puolen vuoden aikana. Olisi ihanteellista tehdä sisustamista vähitellen, mutta kanadalaisia sukulaisia tulee jouluksi Suomeen. He ovat lähettäneet vuosien varrella minulle nukketalon tavaroita, sillä tämä nukketalohaave on ollut minulla jo kauan. Nyt haluaisin näyttää heille, miltä ne tavarat näyttävät uudessa talossa. Saattaa kulua muutama vuosi, ennen kuin he käyvät uudestaan. Tämä saattaa olla syy.

Uskon, että myös se on syynä, että olen juuttunut niihin aikaisempiin ideoihini. Olen seurannut sisustuslehdistä erään englantilaisen sisustustaitelijan muuttoja. Hän pystyy käyttämään entisiä huonekaluja uudessa talossa aina aivan uudella tavalla. Siihen pitäisi pyrkiä nukketalossakin. Tuoreuteen ja luovuuteen.

Luovuudesta kertoo seuraava tilanne. Eräs englantilainen miniatyyriharrastaja osti huutokaupasta kasan nukketalon tavaroita. Ne olivat melkein kaikki makuuhuoneen kalustoja. Niinpä hän teki edwardiaanisen hotellin tästä samasta mallista, jota nyt kalustan.

Ei kommentteja: